UUTISET


Kakola-suunnitelman tekijä palkittiin rakennustaiteen valtionpalkinnolla

13.10.2006

Kakolan alueen kehityssuunnitelman laatija arkkitehti Pekka Helin palkittiin tiistaina 3. lokakuuta rakennustaiteen valtionpalkinnolla Helsingissä. Helin on ensimmäinen arkkitehti, joka on saanut valtionpalkinnon kaksi kertaa.

- Tuntuu hienolta saada kunnianosoitus jo toisen kerran, mutta täytyy muistaa, että aina löytyy parannettavaa, Helin tuumii palkinnostaan.

Helinin viimeaikaisia merkittäviä töitä ovat muun muassa Sellon musiikkikeskus Espoossa, Itämeren aukion tornitalo Helsingin Ruoholahdessa ja Nokian päärakennus Espoossa.

Erityisen maininnan ansaitsevat myös äskettäin valmistuneet eduskuntatalon laajennus, Kampin keskuksen konsepti Urho Kekkosen kadun puoleisine rakennuksineen Helsingissä sekä Finnforestin pääkonttori Espoon Tapiolassa.

Lähiaikoina Helinin arkkitehtitoimisto Helin & Co aikoo laajentaa toimintaansa myös Turkuun. Kakolan alueen kehittämisen lisäksi Heliniä työllistää Turun seudulla muun muassa Hartela.

- Kakola-suunnitelman myötä olen ollut viime aikoina paljon Turussa. Pidän Turusta valtavasti kaupunkina ja toivon, että suunnittelukohteita löytyy tulevaisuudessa vielä lisää, Helin toteaa.

Kakolan alueen kaavaehdotus on määrä saada valmiiksi marraskuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen vuorossa on lausuntokierros eri hallintokunnissa, kertoo Turun kaupungin asemakaavapäällikkö Timo Hintsanen.

- Muun muassa museo-, kiinteistö-, rakennusvalvonta-, ympäristönsuojelu-, palo- ja pelastusviranomaiset ottavat virallisesti kantaa, onko heidän toimialansa otettu riittävästi huomioon kaavaehdotuksessa.

Lopullinen kaavaehdotus käsitellään valtuustossa ensi vuoden alkupuolella.

Lisätietoja: Asemakaavapäällikkö Timo Hintsanen p. 050 558 9264

ylös ˆˆ